sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Sunnuntai 27. 12.2009 - Kotona

Hyvä ajatus kurssin sisällön säännöllisestä kirjaamisesta tähän blogiin ei oikein toteutunut. Nyt on periaatteessa joulutauko sillä A. Kiven koulu on kiinni. Neuvottelin kuitenkin sensein kanassa jotta kurssilaiset voivat käydä joulukuun ajan tiistaisin Kampissa.

Olemme käyneet läpi kymmenen ensimmäistä Shoden-tekniikkaa. Jäljellä on vielä Nukiuchi ja Hizagakoi. Nukiuchi on sananmukaisesti vetolyönti ja Hizagakoi koostuu myös kahdesta sanasta; Hiza, joka tarkoittaa polvea ja Gakoi, joka tarkoittaa puolustusta.

Nukiuchi on siis suoraan sayasta lähtevä isku Chuden ja Okuden tasoilla, mutta Shoden-tasolla siinä on pysäytyskohta iskun valmistelun puolivälissä. Hizagakoi on tekniikka jonka erikoisosana on matalalta sivusta polveen kohdistuvan hyökkäyksen torjuminen.

Kurssin opetuskertoja on vielä kolme, eli kaikki ehditään käydä hyvin läpi.

Oma harjoittelu junnaa paikallaan. Viistoveto ja kiritsuke tuottavat päänvaivaa. Samoin vaivaa tuottaa myös oikea kyynärpää, joka kipeytyi Takada-sensein seminaarissa Tallinnassa. Sitä on kohta syytä mennä näyttämään lääkärille, mutta epäilen että kyseessä ei ole tenniskyynärpää, vaan akuutti jänteen kiinnityskohdan tulehtuminen tai lievä repeytyminen.

Viistovedon ongelma liittyy edelleen ainakin kahteen seikkaan: tenouchiin ja iskun laajuuteen. Vaikuttaa siltä, että muutan otteen tsukasta liian aikaisin. Toiseksi koko nukitsuken liikerata on pielessä eli liian suppea eikä näin ollen lainkaan tehokas.

Kiritsuken ongelma on jokseenkin sama, kyynärpäiden ojennuksen ajoitus on pielessä, tenouchi on pielessä, oikea käsi johtaa iskua vasemman sijaan ja vasemman käden ote on liian heikko ja väärä, mikä johtaa siihen että kissaki niiaa miekkaa pysäytettäessä. Tämän lisäksi Jo-ha-kyu on pielessä eli iskun sisäinen ajoitus hajoaa.

Tässäkin on harjoittelemista vaikka loppuiäksi.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Torstai 12.11.2009 Iaido

Liekö possunuha syynä, mutta treeneissä oli tasan neljä henkeä. Kävimme siitä huolimatta läpi Junton ja käsitepuolella pohdiskelimme Zanshiniä pinnallisesti jotakuinkin seuraavasti.

Zanshin-käsite sisältää kaksi komponenttia. Zan tarkoittaa taakseen jättämistä ja Shin tarkoittaa mieltä. On ilmeistä, että mielellä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä osaa tajunnasta, jonka huomio kiinnittyy sinne sun tänne.

Mistä Zanshin koostuu, miten se näky ja miten sitä voi harjoitella, ovat seuraavat kysymykset.

Jostain näkökulmasta katsottuna Zanshinin elementtejä ovat ainakin Shisei eli asento ja asenne, Metsuke eli katse, Ma-ai eli välimatka, Kiai eli energia, Kime eli päättäväinen keskitys, Riai eli tekniikan olemus ja Kanken eli intuitio ja valppaus. Toistaiseksi tyydyn sanomaan ylimalkaisesti, että Zanshin-mielentila on läsnä katassa silloin kun katsoja ”näkee” vastustajan. Zanshiniä ei voi siis opetella suoraan, mutta sen komponentteja harjoittelemalla voi Zanshiniä kehittää.

Senpai sanoi viime kerralla että paras paikka opetella Zanshiniä on baari.

Pitäisiköhän tänään mennä harjoittelemaan...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Tiistai 10.11.2009 Iaido

Nukitsuken alkuosa alkaa sujua hieman paremmin. Kikka on pitää sormet tiiviimmin yhdessä. Tämän kävi selväksi kun ihmettelin bokkenin avulla miksi asiat eivät tunnu edistyvän.

Jos nyt kävi niin, että olen saanut opittua tämän osan nukitsukesta, seuraavaksi siihen olisi saatava vartalon kierto ja erityisesti lantion isku mukaan. Sanon sitä lantiolla iskemiseksi, sillä en nyt keksi parempaakaan tapaa kuvata liikettä.

Kun sanoin että harjoittelen näitä perusjuttuja, senpai sanoi ymmärtäväisesti että harjoittele sitä kunnes opit sen.

Ymmärtääkseni juuri tästä on iaidon harjoittelussa kyse. No, totuuden nimessä on sanottava, etten treenannut koko kahta tuntia pelkää nukitsukea, mutta ei siitä paljon puuttunut.

Kyynärpää vaivaa hieman.

torstai 5. marraskuuta 2009

Torstai 5.11.2009 Iaido

Uutena tekniikkana kävimme Ryuton ylimalkaisesti läpi ja treenasimme viittä ensimmäistä painotetusti.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Tiistai 3.11.2009 Iaido

Hiljainen oli tiistaitreeni osanoton puolesta. Näin ollen meillä oli hyvä tilaisuus myös hieman keskustella ja selittää asioita, vaikka tämä ei sinänsä kuulu iai-traditioon, kaiketi.

Käymämme keskustelu vahvisti käsitykseni siitä, että katassa kaikkien liikkeiden tulee olla johdonmukaisia siten, että ne tähtäävät asemiin ja asentoihin joista seuraavat liikkeet voi suorittaa tarkoituksenmukaisesti. Katassa ei ole yhtään turhaa liikettä vaikka harjoittelija ei ymmärtäisikään niiden merkitystä heti. Teknisesti katsottuna kata on vartalon ja raajojen shakkia.

Sitten on tämä asia, jota kutsutaan nimellä zanshin.

Kendossa zanshin on asenne joka välittyy vastustajalle paineena tai uhkana. Siihen sisältyy myös aloitteen pitäminen ja hyökkäysvalmius. Eräässä ji-geikossa onnistuin saamaan tämän asenteen päälle ja motodachi sanoi jotain sellaista että: ”koko ajan tuntui siltä, että kohta tulee pataan”. Se miksi tämä on onnistunut vain kerran, jääköön myöhemmän pohdinnan varaan.

Myös iaidossa zanshin on keskeinen käsite ja sisältää edellä mainitut komponentit. Iaidossa zanshinin säilyttäminen on kuitenkin vaikeampaa esimerkiksi noton aikana, koska se kohdistuu näkymättömään vastustajaan eli itseensä.

Tätä on syytä pohtia syvällisesti.

Torstai 29.10.2009 Iaido

Kurssille ilmaantui uusi oppilas, joten kävimme viisi ensimmäistä kataa läpi vielä kerran vaihe vaiheelta kertausenomaisesti. Kiinnitin huomiota lähinnä siihen, että katojen osat ovat kaikki mukana ja tulevat oikeassa järjestyksessä. Korostin edelleen suurten liikeratojen tärkeyttä nukitsukessa ja kiritsukessa.

Luonnollisesti ohjelmassa oli myös perusharjoitus sekä peruslyönnit ja Nishimoto-sensein hara-harjoitus.

Tämän jälkeen en enää ota uusia oppilaita sillä seuraavalla kerralla tutkimme kuudennen eli Ryuto-tekniikan. Vaikka tutustumme siihen ylimalkaisesti, se on niin vaikea että oikein ihmetyttää.

Yleisesti olen jokseenkin tyytyväinen asioiden etenemiseen. Kurssi on saanut muotonsa ja etenee melko jouhevasti myötäillen suurpiirteisesti tavallisten treenien jaksotusta ja sisältöä.

Tiistai 27.10.2009 Iaido

Perustyylin nukitsuke on edelleen harjoittelun kohteena. Sensei kiinnitti huomiota sujuvuuteen eli nukitsuken tulisi olla sujuvampi ja pyöreämpi kuin mitä se nyt on. Vaiheittain suoritettuna muoto on kulmikas ja vedon alussa on edelleen taaksepäin suuntautuva liike, joka johtunee liian aikaisesta tenouchin muutoksesta.

Tenouchi-käsite koostuu muuten kolmesta sanasta: ”Te” – käsi, ”no” – genetiivin ilmaus ja ”Uchi” – sisällä eli ”käden sisällä” eli kysymys on otteesta.

Edelleen nukitsuken vaikutusosan (vrt. vaikutusammunta) olisi oltava muodoltaan pyöreämpi kuin mitä se nyt on, eli vartalosta olisi saatava siihen mukaan hienoinen kurotus ja paluu.

Sunnuntai 25.10.2009 Iaido

Korantō: Sensei ei korjannut mitään.

Nukiuchi: Sensei korjasi tenouchin, joka oli liian kankea.

Yleisvaikutelma seminaarista oli erittäin myönteinen. Ei siksi että oma tekniikka olisi ollut kunnossa, kaukana siitä, vaan siinä mielessä että oli jotenkin antoisaa seurata sensein opetusta ja tekniikkaa.

Sensein keskeinen viesti meille oli, että kolmea seikkaa pitää painottaa. Ne ovat kokoro, shisei ja waza eli sydän, asenne ja tekniikka. Tämä ei ole muuten mitenkään triviaali asia, sillä kokoro on sellainen sydämen käsite jota suomen kielessä ei ole. Pohdiskelimme tätä oikein joukolla, emmekä keksineet parempaa vastaavuutta kuin kokosydäminen tekeminen tai tekeminen suurella sydämellä. Shisei on hieman helpompi ja tarkoittaa asennoitumista. Oikea asenne näkyy myös oikeana asentona, kirjaimellisesti. Waza on tekniikka ja ne seikat jotka liittyvät siihen.

Sinänsä kiinnostavasti olimme juuri hieman aikaisemmin puhuneet keskenämme meiningistä, voimasta ja tekniikasta. Senpai oli vakaasti sitä mieltä, että ensin tulee kyetä esittämään ”tappamisen meininkiä”, sitten siihen on saatava voimaa mukaan ja lopuksi hierotaan tekniikan yksityiskohdat paikoilleen ja puhtaaksi.

Sensei antoi myös yleisen elämänohjeen. Ihmisellä on syytä olla tavoitteita elämässä mutta tavoitteiden takana olisi oltava periaate.

Lauantai 24.10.2009 Iaido

Ryutō: Takada-sensei korjasi terän loppuasennon eli terä ei ole lappeellaan vaan 45 asteen kulmassa. Tämä edellyttää lyönnin lopussa yhtä kissakin ylös ja alas aaltomaista liikettä.

Juntō. Sensei korjasi kyynärpään asennon. Kyynärpää on odotusvaiheessa nostettuna eikä niin kuin se luonnollisesti olisi ranne suorana lattiaa osoittaen.
Seichutō, Takada-sensei kiinnitti huomiota nukitsuken viistouteen. Haman tarkoittaa tapaa jolla ylävartalo kiertyy hartioista vastakkaisiin suuntiin. Samoin sensei korjasi miekan asennon ja käsivarren kulman nukitsuken lopussa.

Toroken, olin olevinani tarkka ja seiganissa käänsin kissakin suojaamaan oikeaa rannetta. Sensei tuli kääntämään tupen oikein päin. En tiennyt että Toho on Shodan graduointivaatimuksissa. Siihen pitää suhtautua merkittävästi vakavammin. Toho-tekniikat ovat hienoja, täytyy sanoa.

Gyakutō: Sensei korjasi ylösvedon. Terän tulee olla siinä lappeellaan.

Perjantai 23.10.2009 Iaido

Ataritō, Takada-sensein leiri Tallinnassa. Sensei kiinnitti huomiota nukitsuken, kiritsuken ja chiburin toimitukseen minun kohdallani. Ensinnäkään en ole vielä tottunut uuteen ja raskaampaan miekkaani eli ruista puuttuu ranteesta kirjaimellisesti.

Torstai 22.10.2009 Iaido

Takada-sensein Tallinnan leiri verotti osallistujia. Meitä oli yhteensä kolme, eli tilaa riitti. Kävimme läpi pintapuolisesti kaikki viisi ensimmäistä kataa. Kiinnitin huomiota lähinnä vain siihen, että katan osat ovat tulevat oikeassa järjestyksessä. Hidaritō, Migitō ja Ataritō voidaan ymmärtää Shohattōn variaatioita eli sinänsä helposti omaksuttavissa pääpirteissään. Inyoshintai on viidestä ensimmäisestä siinä mielessä vaativin, että siinä on eniten osia.

Otin ensimmäisen kerran puheeksi tekniikan sisällön niiltä osin mitä tekniikassa tapahtuu ja mitä kirioroshi eli kiritsuke tarkoittaa pintapuolisesti. En tiedä kuulostiko se brutaalilta, mutta niin se vaan on. Siinä lyödään vertauskuvallisesti muun muassa vastustaja kasvot halki. Nyt on kuitenkin syytä muistaa, että todellisuudessa vastustaja on harjoittelija itse.

Periaatteessa katassa siis tapetaan vastustaja, mutta koska vastustajaa ei ole isku kohdistuvatkin omiin heikkouksiin. Ehkä asiaa pitäisi ajatella niin, että harjoittelija joka toistaa tekniikkaa kerta toisensa jälkeen tehdessään niin hioo pois tekniikan epäpuhtauksia tähtäimenään tulla ainakin siinä asiassa hyväksi. Iaidoa harjoittelemalla opitaan iaidoa. Mutta mitä muuta siinä opitaankaan.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Perjantai 15.10.2009 Kotona

Tällä viikolla ei ole ollut treenejä koulujen syysloman johdosta. Sitten eilen illalla kun istuin kuumassa suihkussa, niin kuin mielelläni teen, oivalsin että olisin aivan hyvin voinut mennä KKTI:n torstaitreeneihin. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Välillä on tosiaan vähän kendoa ikävä. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta kendo ja iaido ovat saman asian eri puolia ja molempia tulisi harjoitella. Kendossa on minusta hienoa se että siinä missä iaido on kaikin tavoin hillittyä, sisäänpäin kääntynyttä ja meditatiivista, kendo on ulospäin suuntautunutta, vauhdikasta ja äänekästä. Iaidossa pyritään ilmaisemaan henki (sielu tms.) tekniikan avulla ja kendossa tekniikka ilmaistaan hengen avulla. Nähdäkseni tämä ei ole eri asia.

No, tämän viikon harjoituksen asiaa ajaa Yukio Mishiman kirja Kultainen temppeli. On aivan huikeata lukea sitä ja tietää että on itse ollut paikan päällä Kiotossa. Erinomainen kirja. Siinä on ollut jo useita kohtia jotka luettuani olen jäänyt ihmettelemään niiden kauneutta ja näkökulmaa.

Sunnuntaina 18.10.2009 Kultaisesta temppelistä

Luettuani kirjan jouduin oudon ahdistuksen valtaan ja minun piti lähteä kävelylle, jonka aikana tunnelma hieman helpotti. Pohdiskelin rannalla Mishimaa ja hänen kehonrakennusvimmaansa. Mishima treenasi ilmeisesti myös Muso Jikiden Eishin Ryu iaidoa, joka on oman koulukuntamme sisarkoulukunta.

Kehonrakennuksesta tulee mieleen ensimmäiseksi voima. Fyysinen voima tarkoittaa sitä, että on voimakas verrattuna toisiin. Olen henkilökohtaisesti tavannut tähän mennessä vain yhden fyysisesti ylivertaisen ihmisen joka ei olisi ollut koppava ja ylimielinen toisia kohtaan. En tiedä kumpi tulee ensin, kehonrakennuksen seurauksena ylimielisyys vai ylimielisyydeksi muuttuvasta alemmuudentunteesta kehonrakennus. Mishiman kohdalla kävi jälkimmäisellä tavalla.

Voima, vauraus, etevyys ja ymmärrys ovat sellaisia asioita, että jos niitä ei käytä kuin omaksi edukseen on sellainen ihminen hyödytön, sanoo Tenzin Gyatso. Olen samaa mieltä.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Torstai 8.10.2009 Iaido

Peruskurssin toinen opetuskerta. Kertasimme kumarrukset ja kiinnitimme huomiota kaikkiin yksityiskohtiin. Harjoittelimme peruslyöntejä paikalta hitaasti hengityksen tahdissa laajalla kaarella, sitten peruslyöntejä liikkeestä.

Uutena peruslyöntinä esittelin Zengogirin, jonka aikana selvisi että kōhait yhtä lukuun ottamatta osaavat jo entuudestaan numerot yhdestä kymmeneen japaniksi. Seuraavaksi suoritimme Nishimoto-senseiltä oppimaani haraa eli keskustaa vahvistavan harjoituksen. Otin esille myös iaigoshin, eli iaidon perusasennon.

Sitten tutustuimme alustavasti ja väljästi tenouchin periaatteeseen eli kuinka pitää miekasta kiinni ja kuinka ote muuttuu lyönnin aikana. Harjoitteet suoritimme seizassa. Seuraavaksi oli vuorossa perusharjoitus sekä pystystä että seizasta ja ohjelman päätti Shohattō ja kumarrukset.

Kävimme myös läpi harjoitusmuotiin liittyviä seikkoja ja jaoin peruskurssimateriaalin, jäsenanomuslomakkeen ja maksukuitit viitenumeroineen.

Vähän vaikutti siltä, että olin ahtanut liikaa asiaa yhteen kertaan. Vähempikin olisi riittänyt. Erityisesti pidän Nishimoto-sensein hara-harjoitteesta. Jos vain mahdollista pyrin suorittamaan sitä itsekin aina kun vain mahdollista. Perusharjoituksessa kiinnitimme edelleen huomiota nukitsuken valmisteluun.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Tiistai 6.10.2009 Iaido

Perusteissa riittää harjoittelemista. Sensei kiinnitti huomiota moneen seikkaan. Ensimmäinen on tietenkin nopeus ja liikeradan laajuus, toisin sanoen on syytä olla hidas ja laaja eikä nopea ja suppea. Jo-ha-kyū -käsitteen Jo sisältää tämän ajatuksen. Jo-ha-kyū tarkoittaa hidas-kiihtyvä-nopea ja hidas pitää sisällään myös ajatuksen laajasta liikkeestä. Hitaalla ja laajalla miekan liikkeellä harjoittelun alkuvaiheessa pyritään luomaan fyysinen valmius laajaan, voimakkaaseen ja nopeaan miekan liikkeeseen harjoittelun myöhemmässä vaiheessa.

Tätä seikkaa voi tarkastella aluksi kahden lyönnin, Nukitsuken ja Kiritsuken, näkökulmasta. Nukitsuken perusmuodossa liikkeen laajuus valmistellaan kolmea seikkaa hyväksi käyttäen. Miekka käännetään lappeelleen vedon puolen välin jälkeen Sayasta kääntämällä. Edelleen Sayaa hyväksi käyttäen miekka tuodaan vasemman olkapään eteen ja lopulta Kissaki vapautetaan vetämällä vasen olkapää ja samalla Sayaa taaksepäin selän pysyessä suorana. Nyt miekka ja vartalo ovat asemassa, jonka lopputuloksena voi olla Kissakin laaja liikerata, mikäli itse Nukitsuke suoritetaan oikein.

Kiritsuken kohdalla asia ei ole toisin. Lyönnin alkaessa Tenouchi eli ote miekan kahvasta on sellainen, että peukalot ja etusormet pitävät Tsukasta kiinni ja muut sormet ovat löysästi Tsukan ympärillä. Kun lyöntiin sitten lähdetään vasen käsi johtaen, ote muuttuu siten, että pikkusormien, nimettömien ja keskisormien ote Tsukasta kiristyy peukalon ja etusormen otteen löystyessä. Tämä otteen muutos tapahtuu silloin kun käsivarret ovat täysin ojennettuina ja miekka on ohittanut maata osoittavan kohtisuoran. Käsivarret pysyvät ojennettuina aina siihen asti kun miekka on ohittanut vaakatason. Tämä vastaa sitä, kun miekka osuttuaan vastustajaa päälakeen halkaise hyökkääjän kasvot ja pään sekä jatkaa kulkuaan alaspäin halkaisten myös vastustajan rintakehän, rintalastan sekä solar pleksuksen eli Suigetsun eli sisuspunoksen, mikäli Kiritsuke suoritetaan oikein.

Seuraavaksi sensei kiinnitti huomiota vartalon liikkeen ja miekan liikkeen samanaikaisuuteen. Sen sijaan että ensin astutaan välimatka kiinni ja vasta sitten miekka on osumakohdassa, olisi pyrittävä siihen, että samalla hetkellä kun miekka on osumakohdassa, välimatka astutaan kiinni. On ilmeistä, että tämä on vaikeata ilman, että näkee hyökkääjään edessään.
Sensei kiinnitti huomiota myös Korantō-tekniikassa siihen, kuinka vasen olkapää kiertyy taakse vedon loppuvaiheessa johtaen hienoiseen sivusuuntaiseen liikkeeseen joka on edellytyksenä onnistuneelle Nukitsukelle.

Lopuksi sensei muistutti, että vaikka alkuvaiheessa on syytä keskittyä tekniikan muotoon, ei ole syytä unohtaa tekniikan sisältöä.

Ai niin, päätin osallistua Takada Gakudo-sensein iaido-seminaariin Tallinnassa 22.- 26.10. kuunneltuani sempain ryöpytystä siitä kuinka kaikkien olisi syytä osallistua kaikkiin tyylisuunnan päämiehen pitämiin seminaareihin. Hän perusteli näkemyksensä hyvin.




Nukitsuke - lyönti joka lähtee suoraan tupesta.
Kiritsuke - suora lyönti eteen joka lähtee pään päältä.
Saya - tuppi
Tsuka - kahva
Korantō - Shoden-sarjan 10. tekniikka
Sempai - vanhempi harjoittelija

perjantai 2. lokakuuta 2009

Torstai 1.10.2009 Iaido

Peruskurssin ensimmäinen opetuskerta. Kävimme läpi kaikki kumarrukset, peruslyönnit, perusharjoituksen pystystä ja seizasta sekä Shodenin ensimmäisen tekniikan Shohattōn.

Kurssin sisältö tarkentui myös hieman. Koska Shoden-tekniikoita on 12 ja sama määrä opetuskertoja niin käymme läpi uuden tekniikan jokaisella opetuskerralla painottaen kuitenkin viittä ensimmäistä tekniikkaa.

Tärkeitä seikkoja on myös shisei eli asenne ja asento. Shisei on siis asento, joka muodostuu oikeasta asenteesta ja tämä asenne tulee näkyväksi oikeassa asennossa. Shiseissä hara eli keskusta on vahva ja rento edistäen hengitystä.

Nishimoto-sensei korostaa haran käyttöä ja siihen on harjoite, joka on tosin raskas mutta tehokas eli samalla kun miekka lasketaan hitaasti Gyakutōmaisesti, toinen polvi koskettaa maata.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Torstai 17.9.2009 Iaido.

Miekka saapui ja olen nyt käynyt säännöllisesti treenaamassa kerran viikossa. Olen miekkaan erittäin tyytyväinen. Olin hieman yllättynyt siitä kuinka raskas se on. Terän Hamon* on erityisen silmää hivelevä ja fuchikashiran** meriaihe sopii terän Gunome-kuvioon joka muistuttaa ehkä lähinnä Osafune-koulukunnan Hamon-kuviota 1500-luvulta.

Kunto ei ole vielä oikein kohentunut, mutta alkukesän pyöräily teki hyvää, sillä jalkoja ei särje treenien jälkeen kuin kahtena päivänä. Nyt olen tosin laiskistunut ja käynyt konttorilla autolla. Ei hyvä.

Sensei yllätti kysymällä haluaisinko vetää syksyn peruskurssin. Vastasin myöntävästi. Kaksitoista opetuskertaa eli lomat mukaan lukien viimeinen opetuskerta on tammikuussa. Kurssin sisältö on viisi ensimmäistä kataa eli Shohatsutō, Hidaritō, Migitō, Ataritō ja Inyōshintai sekä dōjō-käytös. Peruskurssin tulisi antaa valmius kuudennen kyun graduointiin.

Kurssi on torstaisin 1.10. alkaen eli omat treenit on sitten tiistaisin Kampissa. Ehkä vielä perjantaiset vapaat treenit ovat myös paikallaan. Tästähän taitaa tulla melkoisen iaido-painotteinen syksy!

Mitä omaan treeniin tulee, asiat tuntuvat palautuvan hiljalleen mieleen. Samalla olen kiinnittänyt huomiota sellaisiin yksityiskohtiin jotka olen aikaisemmin ohittanut autuaasti. Perusmokia omassa tekniikassa ovat edelleen nukitsuken väärä sisäinen ajoitus, joka johtaa huonoon osumaan, liikaa oikealta pään päältä lähtevä kiritsuke sekä ehkä suurimpana ongelmana hartioiden jännittäminen, joka johtaa siihen että tekniikasta tulee lähtökohtaisesti kankeata, esteettisesti rumaa ja viimekädessä myös tehotonta.

Tulossa on seuran 25-vuotisjuhlanäytös. Lupauduin tilaisuuden pääjuontajaksi kun kysyttiin. Katsotaan mitä asiasta päätetään, mutta tilaisuus on kyllä arvokas ja Japanin suurlähetystön edustajaa odotetaan paikalle. Samana iltana on myös ensimmäinen soundsystem-keikka Wäiskissä Don Jusan, Maria A:n ja Ras Henryn kanssa. Vilhelm ja Jahmani selektoivat.

*Terän karkaisuraja.
**Kahvan helat, jotka pitävät kahvan punoksen paikoillaan.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Torstai 30.7.2009 Iaido.

Olen saanut nyt käytyä muutaman kerran treeneissä Haagan paloasemalla. Tämä on siinäkin mielessä hyvä juttu, että kun onnettomien tilanteiden johdosta suistuin vähentämään treenaamisen pitkäksi aikaa välttämättömään minimiin, taustalla oli hyvä treeniputki juuri samasta paikasta. Vaikutelma on sitä vahvemmin kuin jatkaisin siitä mihin jäin.

Sain entisen iaiton paklattua siihen tilaan, että harjoitus voi kutakuinkin jatkua. Tilasin tosin Tozandosta uuden Hiranami Koshiraen, mutta toimitusaika on perinteisesti Tozandolla ollut venyvä. Pystyn silti treenaamaan entiselläkin, mutta varovainen saa olla, sillä sensein mukaan tällä tavoin vaurioitunut iaito katkeaa helposti ruodin eli nakagon juuresta.


maanantai 30. maaliskuuta 2009

Maanantai 30.3.2009 Kotona.

Vieläkin motivaatiosta.

Olin oivaltavinani jotain omakohtaista eilen liittyen treenimotivaatioon ja siihen, että viimeisen kuukauden aikana on ollut todella vaikeata, eli en ole saanut käytyä treeneissä. Oivallus syntyi telkkaria katsoessa ja liittyi siihen, milloin treenimotivaatio oli korkeimmillaan ja etenkin siihen minkälaisessa elämäntilanteessa olin silloin.

Suoraan sanottuna elämäntilanne dōjōn ulkopuolella oli silloin jokseenkin sietämätön. Avioliitto nitisi ja natisi liitoksissaan, tyttären suuntaan podin selvittämätöntä syyllisyyttä ja töissä oli aivan järjetön paine. Näin ollen tiukka treenaaminen oli sopiva pakotie näistä ongelmista ja tarjosi edes yhden paikan maailmassa, jossa elämä tuntui olevan edes jollain tavoin hallittavissa. Hallittavissa siten, että kun teki niin kuin sensei sanoi, niin se oli hyvä ja edisti asiaa.

Nyt kun avioliitto on jo aikaa sitten rauennut ja tyttären suuntaan asiat ovat merkittävästi paremmalla tolalla, dōjō on menettänyt pakopaikkana merkityksensä. Kiusallisen tästä ajatuksesta tekee, että minulla on saattanut olla täysin väärä motiivi harjoitella sekä iaidoa että kendoa.

Otolliseksi tämän hetken tälle pohdinnalle tekee se, että iaito hajosi korjauskelvottomaksi valitettavissa olosuhteissa. Uuden tilaaminen vie aikansa, eli kaikki viivästyy taas. Mutta sellaista meikäläisen elämä näyttää olevan: jos en itse tunaroi, niin sitten joku muu. Onneksi on kendo!

Palaan harjoittelumotivaatioon. Googlasin keskusteluryhmiä’ ja vastaus kysymykseen ”Miksi harjoittelet” on yleensä ”Koska se on kivaa”. Hieman jäsentyneemmät vastaukset saatavat sisältää liikuntapuolen mutta kukaan ei rohjennut puhua kendon tai iaidon henkisestä puolesta mitään. On ilman muuta selvää, että japanilainen miekkailu nykymuodossaan sisältää ainakin harjoittelijan kannalta urheilullisen tai kuntoon liittyvän näkökohdan. Tämä näyttäisi olevan kirjallisuudessakin keskeinen tulokulma harjoitteluun. Surkeakuntoisena on paha harjoitella, mutta säännöllinen treeni nostaa väkisinkin kuntoa. Tämän asian kanssa olen itse kamppaillut otsa hiessä kirjaimellisesti ja kamppailen edelleen.

Mutta japanilainen miekkailu ei voi olla lähtökohtaisesti kuntojumppaa. Voin hyvin kuvitella, että Japani-entusiasmi olisi erinomainen lähtökohta treenaamiselle. Ehkä olen jollain mittarilla katsottuna lievä Japani-entusiasti, mutta Japanese for Beginners –oppikirja, jonka ostin Tokion rautatieasemaa vastapäätä olevasta kirjakaupasta on saanut olla jokseenkin rauhassa kirjahyllyssä. Entä henkien puoli sitten. Minun on ilmeisen vaikeata nähdä länsimaisista lähtökohdistani tätä paljonpuhuttua henkistä asiaa budoharjoittelussa yleensä. Ehkä se johtuu siitä, että olen aivan yhtä individualismin, kyynisyyden ja maallistumisen läpitunkema kuin koko muukin suomalainen yhteiskunta. Minun on vaikea kuvitella, että olisi olemassa jonkinlainen erillinen ja henkinen puoli minua, joka kehittyisi merkittävästi miekkailuharjoituksissa. Jos tällä tarkoitetaan kuoleman kohtaamisen harjoittelua, olen muutaman kerran niin sanotusti katsonut oman elämäni loppumisen mahdollisuutta lähietäisyydeltä, enkä usko että tähän on enää paljon lisättävää. Ymmärtääkseni minulla on varsin mutkaton suhtautuminen kuolemiseen.

Suhde elämiseen on sen sijaan merkittävästi mutkikkaampi, mutta oikenevatko mutkat dōjōlla?

Onko niin, että koska asetan suoriutumisvaatimukset itselleni niin epärealistisesti, että en kykene saavuttamaan niitä ja näin ollen hukkaan motivaation. Miten helvetissä tämä homma oikein menee?

perjantai 13. helmikuuta 2009

Torstai 12.2.2009 Kendo

Olin myöhästyä treeneistä, sillä alkamisajankohdaksi on muutettu 19:30. Kannattaisi lukea KKTI:n websivuja useammin.

Sensei laittoi minut taas motodachi- eli opettajapuolelle. Harjoitus eteni kuitenkin mukavasti. Sensei oli laatinut hyvän perusteita harjoittavan ohjelman. Tällä kertaa uchikomi-sarja meni moitteettomasti. Olen näet printannut sen ja pistänyt seinälle sekä kotona, että konttorissa. Pidän motodachina olemisesta. Ehkä se liittyy tilanteen hallintaan. Toisaalta ymmärtääkseni tärkeä osa kendoon liittyvästä arvolatauksesta liittyy juuri tähän. Motodachi avaa shidachille hyökkäyskohtia ja näin ollen hyökkäys on hyväksyttävä.

Kirigaeshi on kumma juttu. Siitä tulee koko ajan kahta ohjetta. Yhden mukaan se suoritetaan suoraan pään päältä ja toisen mukaan shinai saa hiemaan kiertää. Mielestäni tämä hieman kiertävä versio on niin sanottu helikopteri-kirigaeshi. Itse tyydyn suoraan toimitukseen, sillä se on ymmärtääkseni tyylikkäämpi, vaikka onkin hitaampi.

Vaikka ranteissa on mustelmat, niin kendo on kyllä hyvä homma.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tiistai 10.2.2009 Iaido

Kampin sali oli melkein täynnä, sillä mukana oli myös kurssilaisia. Tällä kertaa Sensei kiinnitti huomion kolmeen seikkaan: otteeseen miekasta, iskun sekä liikkeen väliseen ajoitukseen sekä seizasta nousuun.

Miekkaan tartuttaessa Musō Shinden ryun mukaisella tavalla etusormi on kontaktissa tsubaan ja sormet ovat löysästi kiertyneinä kahvan ympärille etusormi ja peukalo tiukimmin. Tähän mennessä olen aloittanut vedon siten, että sormet ovat olleet melkein kahvan suuntaisina. Tällä olen pyrkinyt pääsemään eroon nytkähdyksestä taaksepäin, joka rikkoo vedon sujuvuuden.

Iskun ja liikkeen välistä suhdetta harjoittelin sekä Inyoshitain sekä Gyakuton avulla. Minulla on näet taipumus astua etäisyys kiinni ensin ja sitten vasta iskeä, kun oikea tapa olisi mennä miekka edellä. Tämä on hankala juttu, etenkin kun samalla olisi aloitettava hitaasti, kiihdytettävä vauhtia ja lopussa oltava ”combat speed” nopeudessa. Kaikki tämä tapahtuu sekunnin sisällä eli sekunnin sisällä olisi oltava hidas, nopea ja tappavan nopea.

Kunnollinen seizasta nousu on sinänsä helppo juttu. Harjoituksen puute vaan näkyy voiman puutteena reisissä ja se johtaa nousuun kumarassa, kun oikeaoppinen nousu tapahtuu hara eli navan alapuolella oleva keskusta edellä.

Isovarvas vaivasi vielä hieman, mutta oli jo paljon parempi kuin viimeksi.

Kaksi muuta seikkaa ansaitsee minusta tulla mainituksi tässä yhteydessä. Ensimmäinen tapahtui juomatauon aikana. Nuorempi harjoittelija odotti harjoituksen jatkumista hieman syrjässä ja häntä pyydettiin epämuodollisesti tulemaan lähemmäs hakaman kokeilemista varten. Harjoittelija suhtautui tähän kuin muodolliseen pyyntöön. Siinäpä hyvä harjoittelija, ajattelin.

Toinen seikka tapahtui kun olin lähtenyt dōjōlta. Seuraani liittyi uusi harjoittelija, joka kysyi mitä harjoittelulla tavoitellaan. Vastasin että lähinnä miekkailutaidon oppimista. En lisännyt, että muut asiat tulevat siinä ohessa, sillä niitä ei voi suoraan harjoitella.

Treenien päätteeksi mietiskelin taas miksi kaikki on niin vaikeata ja miksi taantumisen määrän tajuaminen on niin masentavaa. Lohdutin itseäni toteamalla, että ei tässä mitään, sillä kaikki on vain treenaamisesta kiinni, ei mistään muusta, ei olemattomasta lahjakkuudesta tai mistään muustakaan seikasta, joka ei olisi vallassani. Treenaamalla pääsen takaisin samaan kuosiin kuin missä olin aikaisemmin eli valmistautumaan dan-graduointiin - jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna sitten.

Kun valittelin asioiden vaikeutta ääneen, eräs nimeltä mainitsematon sempai sanoi kuolemattomasti – jos se olisi helppoa, se olisi Eishin ryuta.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Torstai 29.1.2009 ei harjoitusta

Toipuminen on jo aika hyvässä vauhdissa, enää ei satu niin helvetisti selkään ja rintaan kun yskii. Huomasin muuten, että kuumeessa olen aivan järkyttävän pahantuulinen. Ehkä osa terveydenhoitohenkilökunnan työn raskaudesta juuri johtuu siitä, että olevat tekemisissä pahantuulisten ihmisten kanssa.

Hagakure:

”Pidin nuorena ”katumuspäiväkirjaa” ja yritin merkitä erehdykseni muistiin päivittäin, mutta ei mennyt päivääkään, etten olisi saanut kokoon kahta - kolmeakymmentä kohtaa. Kun tästä ei tullut loppua, minä luovutin. Vielä nykyäänkään, kun maata mentyäni pohdin päivän tapahtumia, ei mene päivääkään, etten tekisi jotakin virhettä puheissani tai toimissani. Virheetön elämä on täysin mahdotonta. Mutta tällaista eivät nokkelasti elävät ihmiset ensinkään lankea pohtimaan.”

Mitäpä tähän lisäämään.

Tiistai 27.1.2009 ei harjoitusta

Lääkärintodistus: J20.9 Bronchitis acuta non specificata, työkyvyttömyysaika 28.- 30.1.2009

Eli seuraava kappale Hagakurea:

”Kun kuuntelet kertomuksia ansioituneista miehistä ja muusta sellaisesta, sinun tulee kuunnella vilpittömin mielin, vaikka jo tuntisitkin tarinan. Jos kuuntelet samaa tarinaa kymmenen tai kaksikymmentä kertaa ja tulet saaneeksi odottamattoman oivalluksen, se hetki on hyvin tärkeä. Vanhojen ikävystyttävissä tarinoissa ovat heidän ansiokkaat tekonsa.”

Pinnalta käsin tämä kappale sisältää sangen universaalin ajatuksen, että aina kannattaa kuunnella kunnolla, aina saattaa oppia uutta. Myös hieman sentimentaalinen huomio siitä mihin ansiokkaiden tekojen muistot lopulta tallentuvat, on mukana. Minusta keskeinen viesti tässä kappaleessa on kuitenkin se, millainen ihminen on se, joka noudattaa tämän kappaleen ohjetta: myötätuntoinen.

Torstai 22.1.2009 ei harjoitusta

Työpäivä venyi niin, ettei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä harjoituksiin. Näin joskus valitettavasti käy. Niinpä valitsen umpimähkäisen kappaleen Hagakuresta ja yritän sanoa siitä jotain myös itse.

”Naoshige-herra sanoi kerran: Mikään tunne ei ole niin syvä kuin giri. Joskus saattaa serkku kuolla, eikä silloin vuodateta kyyneleitä. Mutta voimmepa kuulla jostakusta viisikymmentä tai sata vuotta sitten eläneestä, josta emme tiedä yhtään mitään ja jolla ei ole meihin lainkaan sukusiteitä, mutta giri saa meidät kyyneliin.”

Ehkä tämä juuri kuvaa sitä, miksi meidän on vaikea ymmärtää jos giri käsitetään velvollisuudeksi, niin kuin se enimmäkseen juuri käännetään. Giri on tunne joka kuvaa jotain itsen ja toisten välisestä suhteesta. Velvollisuus syntyy viime kädessä ulkoisesta vaikutuksesta ja tähän liittyen ihminen voidaan velvoittaa tekemään jotain. Hänen sisäänsä istutetaan velvollisuuden tunne. Giri syntyy myötätunnosta.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Tiistai 20.1.2009 Iaido

Tällä kertaa ohjelmassa oli Nippon Iaido Kyōkai Tōhō eli Japanin Iaidoliiton tekniikkasarja, joka koostuu Muso Shinden ryun, Muso Jikiden Eishin ryun, Shinshin Sekiguchi ryun, Mugai ryun ja Hoki ryun tekniikoista. Niitä on hieman muokattu jotta tekniikoista muodostuisi eheä sarja.

Tämä sopi minulle edelleen jalkavaivaisena oikein hyvin, sillä kaikki Tōhō-tekniikat ovat pystytekniikoita ja ne suoritetaan joko paikallaan tai kävelystä. Harjoitustauko näkyy ja tuntuu vielä kovasti, mutta yritän antaa sen olla häiritsemättä. Taso nyt on mitä on ja se on velliperseilyn sekä loukkaantumisten hinta. Ajattelen toiveikkaasti, että entiselle tasolle pääseminen tapahtuisi kuitenkin melko vilkkaasti.

Ensimmäinen keskeinen ongelma liittyy jalkojen voimaan, eli tarpeeksi syvään Iaigoshiin on hankala mennä ja pysyä siinä vakaasti. Toinen ongelma liittyy nukitsuken sujuvuuteen, vaikka se on nyt parempi kuin aikaisemmin johtuen tenouchin muutoksesta. Kolmas pääongelma on kiroroshi eli minulla on taipumus iskeä miekalla kahva edellä. Tämä johtunee vasemman käden heikkoudesta. Neljäs ongelma on hitaasti – nopeammin – nopeasti eli iskujen sisäinen ajoitus. Viides keskeinen ongelma on koko tekniikan sisäinen ajoitus eli vartalon liikkeen ja miekan liikkeen koordinaatio. Kunhan nämä seikat on ensin selvitetty voi shodan-graduointi olla ajankohtainen.

Miekalla iskemisen sanallisesta kuvaamisesta sen verran, että vaikka miekan terä teknisesti ottaen viiltää tai leikkaa, sillä kuitenkin isketään. Minusta tämä on hyvä sana kuvaamaan tätä asiaa, sillä myös tsuki eli pisto on hengeltään iskemistä. Lyöminen ei ole minusta niin perusteellinen toimenpide kuin isku, mutta joku voi olla toista mieltä.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Torstai 15.1.2009 Kendo

Kendon ja iaidon välillä on juopa. Ehkä siten, että iaidon harrastajat eivät pidä kendoa oikein miekkailuna koska kendon tekniikat eivät ole loppuun asti vietyjä ja että kendon osumakohdat ovat haarniskan peitossa. Kedon harrastajat vastaavat tähän huomauttamalla, että iaidon harrastaja leikkaa sulavasti lähinnä ilmaa.

Minusta tällainen vastakkainasettelu on turhaa ja jopa vahingollista. Bugei ju happan sisältää molemmat elementit, kenjutsun, josta kendo on peräisin sekä battojutsun, josta iaido on lähtöisin ja oli hyödyllistä sekä pakollista opiskella molempia. Kendo ja iaido ovat saman asian eri puolia, joita tulisi harjoitella tasapainossa, jos niin haluaa.

Tietenkin iai-koulukuntien lukujärjestykseen sisältyy myös kenjutsu-tekniikoita, kuten Tachi uchi no kurai, mutta nekin ovat kata-muotoisia pariharjoituksia. Vapaaottelua eli ji-geikoa ei näissä ole.

Toisin kuin dōjōlla joskus vaikuttaa, elämme runsaat 150 vuotta myöhemmin kuin viimeinen samurai. Duunissa on käytävä ja fyrkkaa pitää tulla, että voi treenata yleensä yhtään mitään. Useimmat treenaavat vain yhtä miekkailun lajia. Näin on varmaan sekä meillä, Japanissa että muualla. On enemmän kuin luonnollista, että jutsut ovat kehittyneet siten, että ne ovat kokonaisia järjestelmiä (dō) ja sisältävät elementtejä toisistaan, joita aikaisemmin ei ollut. Tästä on harjoittelijalle pelkästään etua, etenkin jos treenaa vaikkapa juuri iaidoa sekä kendoa.

Sitä paitsi, kaikilla isoilla senseillä on järjestään isot pinot daneja sekä kendosta että iaidosta, niin että se siitä.

Treeni oli juuri sopivan tempoinen minulle. Lieväksi ihmetyksekseni sensei pisti minut uchidachi- eli opettajapuolelle. Minullahan ei siis ole kuudettakaan kyuta. No, tämä oli kyllä hyödyllistä, sillä olen erityisen heikko kirigaeshin vastaanottavana puolena. No, näin ei varamaan enää käy vastaisuudessa.

On kumma juttu, että treenien jälkeen on aina jotenkin ryhdikkäämpi olo.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Tiistai 13.1.2009 Iaido

Isovarpaan ensimmäinen nivel on vielä niin arka, että se rajoitti treenaamista. Kyllä harmittaa. Onneksi Susanna otti tämän huomioon ja sain treenata hieman omaan tahtiin.

Paskana olevan varpaan kanssa onnistuu vain kolme tekniikkaa: Ryutō, Juntō ja Korantō sekä perusharjoitus.

No, vaikka ihan koko tekniikkaa ei voi vetää läpi on kaikenlaisissa yksityiskohdissa paljon harjoiteltavaa. Gyakutō:n blokkaus oli aivan hukassa. Tällä tasolla se tulisi kaiketi suorittaa siten, että miekan terää paljastetaan ensin vaaksan verran vetämällä saya taakse. Veto lähtee jyrkästi ylös samalla sayaa kiertäen niin, että terä on shinogi ji hyökkääjää kohti. Lyhyt keskitys ja kissaki ulos sayasta. Varsinainen torjunta tapahtuu kun hyökkääjän terään kohdistuu vastavoima blokkiin tulevan terän lappeesta. Tästä menetelmästä on maininta myös Go Ri No Sho:ssa. Näin ollen selkeä ylös ja eteen suuntautuva työntö miekka lappeellaan ja poikittain on paikallaan ja sen tulisi olla myös liikkeenä erotettavissa. Rintamasuunta säilyy kuitenkin suoraan hyökkääjää kohti ja koiguchi painetaan voimakkaasti alas samalla hetkellä kun terät kohtaavat .

Millähän saisin varpaan takaisin kondikseen…

perjantai 9. tammikuuta 2009

Torstai 8.1.2009 KKTI Kendo

Pitkä harjoitustauko tuntui, mutta silti olen tyytyväinen että menin treeneihin. Itse asiassa olin aamulla hieman skeptinen koko homman suhteen, mutta luettuani Jari Sarasvuon perustaneen ”fight clubin” ja käytyäni katsomassa mainoksen Trainers Housen webbisivulta, sain päättäväisyyden puuskan. ”Voit vapaasti hukkua omaan velliperseilyysi”, siellä sanottiin. Sinänsä koko fight club – ajatus on vastenmielinen ja Jari Sarasvuon henkilö ristiriitainen, mutta tuo lause: “Voit vapaasti hukkua omaan velliperseilyysi”, tuntui jotenkin osuvalta.

Tietenkin olisi typerää ajatella, että kendoteerissä käyminen sinällään jotenkin ylevöittäisi minua. Kysymys on enemmänkin uskaltautumisesta omahyväisistä mielikuvista dojon jokseenkin anteeksiantamattomaan ilmapiiriin, joka säälimättä paljastaa kuinka surkea kendoka olen. Mutta, ilman sitä ei minusta ikinä voi tulla yhtään parempaa kendokaa ja haluaisin tulla paremmaksi kuin mitä olen tänään.

On noloa, että en osaa vieläkään uchikomi sarjaa: men, men, kote men, men hiki men, men hiki kote, men hiki do, men, vai miten se oli. Osaamattomuus johtuu siitä, että en käynyt KKTI:n peruskurssia vaan perusteet ovat peräisin Sydney Kendo Clubilta, Australiasta. Lisäksi pitkähkö sarja on hieman vaikea painaa mieleen kun jännittää, eikä siitä löydy mistään dokumenttia ja olen saamaton vätys.

Ilmeisesti juuri peruskurssin päättäneitä oli mukana, joten sulauduin joukkoon melko hyvin. Perusteissa on minulle aivan riittämiin tekemistä pitkäksi aikaa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

2009 alkaa

Vuosi on alkanut ja nukuttaa huonosti. Harjoittelu pyörii mielessä. Loukkaantunut jalkapöytä on jokseenkin parantunut. Isovarpaan ensimmäinen nivel aristaa vielä vähän, mutta en usko sen haittaavan.

Tiistaisin siis iaidoa ja torstaisin kendoa!