Vaikka kestävyys on aivan rapaluokkaa, treeni meni oikeastaan aika hyvissä merkeissä. Sensei korjasi erityisesti nukitsuken loppuasentoa ja vaikka kiritsuke on vielä huono, uskon että asiassa ymmärtämisessä tapahtui ratkaiseva läpimurto. Kuvittelen, että sain juonen päästä kiinni kun tutkin kissakin liikerataa takaperoisessa järjestyksessä.
Tarkemmin ajateltuna tämä menetelmä, jossa asiaa tutkitaan totutusta poikkeavassa näkökulmassa on tuttu piirtämisestä. Kun en millään meinannut saada piirrettyä ihmisen mittasuhteita oikein, opettaja kehotti kääntämään paperin ylösalaisin. Tämä auttoi ainakin sen verran kuin muut kuvaamataidolliset kyvyt antoivat myöten.
Arvelisin että kyseessä on ilmiö jossa silmä näkee mitä se on tottunut näkemään ja tämä sitten välittyy kädelle. Poikkeava näkökulma kirjaimellisesti johtaa siihen, että se automaatio aivoissa, joka tuottaa kuvaa ja tässä tapauksessa liikettä, kytkeytyy pois päältä, jos tällainen ilmaisu sallitaan, ja liike ei enää toistu samana.
Mikäli asia on näin, se herättää mielenkiitoisia kysymyksiä muun muassa siitä kuinka tietoisia me yleensä olemme tekemisistämme. Tätä tukevaksi esimerkiksi sopii autolla ajo, joka tapahtuu varsin usein, niin sanoakseni, autopilotilla ainakin tutuilla reiteillä.
Chuden alkaa hieman hahmottua, vaikka tekniikat kuudesta yhdeksään ovat täyttä hapuilua ja yhdestä viiteen kömpelöitä. Kymmenes tekniikka on muihin nähden mukiinmenevä.
Edellisessä kirjoituksessa luettelin valmiusasentoja ei kamae. Näyttä siltä, että jossain on virhe tai sitten kyse on lajien välisistä eroista. Iaidossa chudan-no-kamae on pallean korkeudella ja seigan-no-kamae on kurkun korkeudella. Kendossa chudan-no-kamae sen sijaan vaikuttaisi olevan kuin seigan-no-kamae iaidossa.
Pyrin selvittämään asiaa tarkemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti