Kendon ja iaidon välillä on juopa. Ehkä siten, että iaidon harrastajat eivät pidä kendoa oikein miekkailuna koska kendon tekniikat eivät ole loppuun asti vietyjä ja että kendon osumakohdat ovat haarniskan peitossa. Kedon harrastajat vastaavat tähän huomauttamalla, että iaidon harrastaja leikkaa sulavasti lähinnä ilmaa.
Minusta tällainen vastakkainasettelu on turhaa ja jopa vahingollista. Bugei ju happan sisältää molemmat elementit, kenjutsun, josta kendo on peräisin sekä battojutsun, josta iaido on lähtöisin ja oli hyödyllistä sekä pakollista opiskella molempia. Kendo ja iaido ovat saman asian eri puolia, joita tulisi harjoitella tasapainossa, jos niin haluaa.
Tietenkin iai-koulukuntien lukujärjestykseen sisältyy myös kenjutsu-tekniikoita, kuten Tachi uchi no kurai, mutta nekin ovat kata-muotoisia pariharjoituksia. Vapaaottelua eli ji-geikoa ei näissä ole.
Toisin kuin dōjōlla joskus vaikuttaa, elämme runsaat 150 vuotta myöhemmin kuin viimeinen samurai. Duunissa on käytävä ja fyrkkaa pitää tulla, että voi treenata yleensä yhtään mitään. Useimmat treenaavat vain yhtä miekkailun lajia. Näin on varmaan sekä meillä, Japanissa että muualla. On enemmän kuin luonnollista, että jutsut ovat kehittyneet siten, että ne ovat kokonaisia järjestelmiä (dō) ja sisältävät elementtejä toisistaan, joita aikaisemmin ei ollut. Tästä on harjoittelijalle pelkästään etua, etenkin jos treenaa vaikkapa juuri iaidoa sekä kendoa.
Sitä paitsi, kaikilla isoilla senseillä on järjestään isot pinot daneja sekä kendosta että iaidosta, niin että se siitä.
Treeni oli juuri sopivan tempoinen minulle. Lieväksi ihmetyksekseni sensei pisti minut uchidachi- eli opettajapuolelle. Minullahan ei siis ole kuudettakaan kyuta. No, tämä oli kyllä hyödyllistä, sillä olen erityisen heikko kirigaeshin vastaanottavana puolena. No, näin ei varamaan enää käy vastaisuudessa.
On kumma juttu, että treenien jälkeen on aina jotenkin ryhdikkäämpi olo.
