Ensimmäinen harjoitus – kendo

Pupu meinasi mennä pöksyyn pukuhuoneessa. Kyseessä ei ollutkaan tavallinen torstai-harjoitus vaan viikonlopun leirille valmistava harjoitus. Motodacheina Kimiharu Iwakiri, kyoshi 7. dan International Budo University, Shoji Okada, kyoshi 7. dan Chiba Pref. Kamagaya Nishi High School, Kenta Kikuchi, 4. dan International Budo University, Yuuta Kikuchi, 4. dan International Budo University, Tomotaka Suzuki, 4. dan International Budo University, Yasuto Yamasa, 4. dan International Budo University, sekä kotimaiset huiput.

On hienoa että maajoukkue saa näin kovatasoista valmennusta ja Iwakiri-sensei on ollut aikaisemminkin Suomessa Japanin Kendo-liiton lähettämänä valmentajana.

Kendokana en ole pitkällä. Näin ollen perusasetelma on sellainen, että aina tulee pataan ja kaikilta, mikä on jokseenkin nöyryyttävää. Tällä kertaa pataan saaminen ei tuntunutkaan nöyryyttävältä, mutta en ymmärrä miksi.

Harjoitus oli kovatempoista. Ensin peruslämmittely ja sitten suoraan ji-geikoa eli jikkaria. Olin yllättynyt etten menehtynytkään hapenpuutteeseen tai sydänkohtaukseen.

Käsivarressa on mustelma.

Miksi harjoitella japanilaista miekkailua?

Virallisen jargonin mukaan miekkailun ja budoharjoittelun tavoitteina yleensä on hengen ja ruumiin muovaaminen siten, että harjoittelija oppii kunnioittamaan kanssaihmisiään ja hänestä tulee yhteisöään rakentava yksilö.

Nämä ovat ylimalkaisia ja hämäriä tavoitteita niin kuin peruskoulun opetussuunnitelma, eli kuulostaa hyvältä, mutta mitä se tarkoittaa. Miekkailuharjoituksen mielekkyys ei ole triviaali aihe, googlettakaa vaikka ”urheilupsykologia”, eikä se tyhjene tähän sepustukseen.

Tosin toisin kuin urheilu, iaido ei tähtää kilpailussa menestymiseen, vaikka iaidon syntyaikoina miekoilla tapahtunutta kaksinkamppailua voikin pitää kilpailuna kovimmilla mahdollisilla panoksilla. Voiko harjoittelumotivaatio sitten syntyä itse harjoittelusta ja siinä etenemisestä. Miksipä ei, mutta lopulta kun on harjoiteltu helkkaristi ja iaidoa osataan hyvin… osataan hyvin iaidoa.

Onko miekkailun harjoittelussa sitten piilotettuja korkeampia tavoitteita. Shūgyō no mokuteki sisältää käsitteen heijōshin, joka puolestaan on monitahoinen juttu koostuen ainakin älystä, tunteista ja hankalasti määriteltävästä ihmisen substanssista. En ole ihan varma, mutta tästä voisi irrota myös ontologinen näkökulma. Pitääpä pohtia tarkemmin joskus. Joka tapauksessa heijōshin pitää sisällään ajatuksen ihmisen potentiaalin aktuaalistumisesta ja koska ihminen toimii yhteiskunnassa, toimii hän silloin kaikkien hyväksi, mikäli toimii heijōshinin hengessä.

Ehkä heijōshinin avulla voi tosiaan välttää elitismin sekä vastenmielisen minäkeskeisyyden, jotka syntyvät helposti kun huomio on kiinnittyneenä itseen treenatessa.

Mutta voiko miekkailun harjoittelija motivoida itsensä viikkotreeniin tällä perusteella?

Ensimmäinen harjoitus - iaido

Pitkä harjoittelutauko on ohi. Lupasin kirjoittaa artikkelin aiheesta ”Miksi harjoittelun jatkaminen on niin vaikeata” Suomen Muso Shinden Ryu – yhdistyksen Hansha-julkaisuun.

Joka tapauksessa erinäisten seikkojen johdosta sain kerättyä sen verran tahdonvoimaa, että ilmestyin iaido-seura Hikarin tiistaiharjoituksiin.

Asiasta kiinnostuneille voi kertoa, että Hikari ei tässä yhteydessä tarkoita hikipinkoa, vaan on Helsinkiläinen budo-seura, jossa harjoitellaan iaidoa, kyudoa, kenjutsua sekä jodoa. Kuten lukija arvaa, Hikari on japania ja tarkoittaa valoa. Hikari on sattumoisin myös muuan shinkansen-junan nimi, vähän niin kuin Lentävä kalakukko, mutta hyvin vähän.

Itse harjoittelu sujui jokseenkin odotetulla tavalla. Paljon on unohtunut ja kadonnut lihasmuistista. Kuntokin on kerta kaikkiaan rapistunut. Shoden-sarja on kuitenkin muistissa sillä tavoin, että kaikki kaksitoista kataa ja niiden tapahtumat ovat mielessä.

Mikä tässä nyt sitten on ollut niin vaikeata. Olen vedonnut työkiireisiin, väsymykseen ja vaikka mihin tekosyyhyn, enkä ole tunnustanut, että pysähtyminen ja taantuminen ja niiden pelko on ollut tosiasiallinen syy jättää menemättä harjoituksiin. Saavutetun taidon menettämisen tunnustaminen on ollut kiusallista. Omahyväisissä ja epärealistisissa mielikuvissa omasta erinomaisuudesta kelluminen on ollut lohtuna.

Torstaina on sitten kendo-harjoittelua Ki-ken-tai-ichi – seuran puitteissa.