Kampin sali oli melkein täynnä, sillä mukana oli myös kurssilaisia. Tällä kertaa Sensei kiinnitti huomion kolmeen seikkaan: otteeseen miekasta, iskun sekä liikkeen väliseen ajoitukseen sekä seizasta nousuun.
Miekkaan tartuttaessa Musō Shinden ryun mukaisella tavalla etusormi on kontaktissa tsubaan ja sormet ovat löysästi kiertyneinä kahvan ympärille etusormi ja peukalo tiukimmin. Tähän mennessä olen aloittanut vedon siten, että sormet ovat olleet melkein kahvan suuntaisina. Tällä olen pyrkinyt pääsemään eroon nytkähdyksestä taaksepäin, joka rikkoo vedon sujuvuuden.
Iskun ja liikkeen välistä suhdetta harjoittelin sekä Inyoshitain sekä Gyakuton avulla. Minulla on näet taipumus astua etäisyys kiinni ensin ja sitten vasta iskeä, kun oikea tapa olisi mennä miekka edellä. Tämä on hankala juttu, etenkin kun samalla olisi aloitettava hitaasti, kiihdytettävä vauhtia ja lopussa oltava ”combat speed” nopeudessa. Kaikki tämä tapahtuu sekunnin sisällä eli sekunnin sisällä olisi oltava hidas, nopea ja tappavan nopea.
Kunnollinen seizasta nousu on sinänsä helppo juttu. Harjoituksen puute vaan näkyy voiman puutteena reisissä ja se johtaa nousuun kumarassa, kun oikeaoppinen nousu tapahtuu hara eli navan alapuolella oleva keskusta edellä.
Isovarvas vaivasi vielä hieman, mutta oli jo paljon parempi kuin viimeksi.
Kaksi muuta seikkaa ansaitsee minusta tulla mainituksi tässä yhteydessä. Ensimmäinen tapahtui juomatauon aikana. Nuorempi harjoittelija odotti harjoituksen jatkumista hieman syrjässä ja häntä pyydettiin epämuodollisesti tulemaan lähemmäs hakaman kokeilemista varten. Harjoittelija suhtautui tähän kuin muodolliseen pyyntöön. Siinäpä hyvä harjoittelija, ajattelin.
Toinen seikka tapahtui kun olin lähtenyt dōjōlta. Seuraani liittyi uusi harjoittelija, joka kysyi mitä harjoittelulla tavoitellaan. Vastasin että lähinnä miekkailutaidon oppimista. En lisännyt, että muut asiat tulevat siinä ohessa, sillä niitä ei voi suoraan harjoitella.
Treenien päätteeksi mietiskelin taas miksi kaikki on niin vaikeata ja miksi taantumisen määrän tajuaminen on niin masentavaa. Lohdutin itseäni toteamalla, että ei tässä mitään, sillä kaikki on vain treenaamisesta kiinni, ei mistään muusta, ei olemattomasta lahjakkuudesta tai mistään muustakaan seikasta, joka ei olisi vallassani. Treenaamalla pääsen takaisin samaan kuosiin kuin missä olin aikaisemmin eli valmistautumaan dan-graduointiin - jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna sitten.
Kun valittelin asioiden vaikeutta ääneen, eräs nimeltä mainitsematon sempai sanoi kuolemattomasti – jos se olisi helppoa, se olisi Eishin ryuta.
